VIISI KYSYMYSTÄ - Vastaajana Mikko Peura
Taistelu ja hiljentyminen ammentavat toisistaan

Mikko Peura on toiminut pitkään kirkon perheneuvonnassa Tampereella sekä Hiljaisuuden Ystävät ry:n toiminnanjohtajana vuosina 2003-2010. Hän toimi opettajana Tansaniassa vuosina 2012-2013. Hiljaisuuden lahja on Mikolle tärkeä. Mikko on seurannut Metsäkestilän hiljaisuuden taloa sen perustamisesta lähtien.

1.    Milloin tutustuit hiljaisuuden retriitteihin?
Polkuni hiljaisuuden viljelyyn on kaksivaiheinen. Ensi kosketus tapahtui v. 1976 Taizéssa. Silloin yksi nälkäinen, aggressiivinen ampiainen katkaisi hiljaisuuden melkein alkuunsa. Seuraavaa ajankohtaa ei voi osoittaa päivän tarkkuudella. Muutettuamme Tampereelle liityin ortodoksisen kirkon kuoroon. Pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän ja Aleksanteri Nevskin kirkossa a capella-laulu oli lähempänä hiljaisuutta kuin luterilaisen kirkon urkujen pauhu. 
Työni asiakkaiden kanssa johti minut etsimään tuoreempia sanoja nukkavieruiksi käyneiden kliseiden tilalle. 
Parin vuoden kuluttua minut kutsuttiin pitämään esitelmä Hiljaisuuden Ystävien vuosikokouksessa. Annoin puheenvuoroni otsikoksi ”Huokoista hiljaisuutta” ja käsittelin siinä kontemplaation ja terapeuttisen asetelman suhdetta. 

2.    Mikä merkitys Taizella on sinulle?
Syksyllä 1971 meidät kutsuttiin Anna-Maija Raittilan ja Taisto Niemisen kotiin Tapiolaan. Kerrottiin, että siellä kokoontuu Taizé-solu. Meitä oli kymmenkunta, mukana mm. emeritapiispa Irja Askola, silloin fuksiteologi. Olin vähintäänkin epäluuloinen sen näkökulman suhteen, jota Taizé tarjosi. Toisaalta siihen sisältyi tiukka yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden vaatimus ja maailmanlaajuinen näkökulma erityisesti nuorison ja kirkon (siis kaikkien kirkkojen) kannalta. Siltä ajalta veli Rogerin lausahdus palaa mieleen: ”Taistelu ja hiljentyminen ammentavat toisistaan.” Elokuussa V.1974 matkustin yhdessä monien nuorten kanssa Taizéen Nuorten konsiilin avajaisiin. Se oli 40 000 hengen happening, nuoria kaikilta mantereilta. Sen jälkeen olemme käyneet Taizéssa yli kaksikymmentä kertaa. Siitä on tullut likimain hengellinen koti.

3.    Kenelle hiljaisuuden retriitit sopivat?
Hiljaisuuden retriitti on tarkoitettu hetken lepopaikaksi, eräänlaiseksi ”riiksi” satunnaiselle matkamiehelle tai -naiselle. Näin ymmärrettynä retriitti sopii kaikille, olipa jälkimaku makea tai karvas. Mitä vähemmän ohjaajat yrittävät luoda tunnelmaa, suunnata ajatuksia johonkin suuntaan, sitä useampi voi tulla mukaan. Eräs seikka saattaa tulla kompastuskiveksi. Ystävät haluavat yllättää syntymäpäiväsankarin ja ostavat hänelle paikan retriittiin. Ajatus on kaunis, mutta hiljaisuuteen täytyy olla oma nälkä, vaikka kuinka pieni. Ilman omaa motivaatiota hiljaisuudesta tulee ajan tappamista. Motivoitunutkin retriittivieras saattaa pitkästyä eikä se haittaa, mutta jos jää ulkopuoliseksi, hiljaisuuden lahja pysyy suljettuna.

4.    Mikä on suhteesi Metsäkestilän hiljaisuuden taloon?
Monet ystäväni ovat Metsäkestilän väkeä, joten olen pysynyt melkein koko ajan tasalla suurin piirtein kolmenkymmenen vuoden ajan. 
Työvuosieni mittaan minuun otettiin monia kertoja yhteyttä ja kerrottiin luonnonkauniista paikasta, joka soveltuisi hiljaisuuden retriittien järjestämistä varten. Kysyin kulkuyhteyksiä, ja kerta toisensa jälkeen kävi ilmi, että paikka oli nykyihmisen kannalta liian syrjäinen. Metsäkestilän suurin käytännön ongelma on sen sijainti. Jokainen hiljaisuuden viljelyä tarjoava paikka kamppailee saman vaikeuden kanssa. Toivon, että talon toimintaan löytyy riittävästi nuoria.

5.    Miten yhdistit hiljaisuuden viljelyn työhösi Tansaniassa?
Minut kutsuttiin vuodeksi opetustyöhön Tansaniaan. Olen edelleen hämilläni kaikesta siitä mitä koin. Melu kuuluu elämään etenkin kirkossa. Pimeys, aika kello kuuden jälkeen, on hiljaista ja uhkaavaakin. En osannut löytää afrikkalaisesta arjesta hiljaisuuden aineksia. Sen vuoksi saatoin siellä tarjota retriittejä vain suomalaisille, käytännössä Lähetysseuran työntekijöille.

ja vielä yksi kysymys

6.    Miten opit tuntemaan Sisar Theresan?
Sisar Theresa toimi vuosina 1988-2017 Tampereella muun muassa Tampereen Englantilaisen koulun opettajana. Sisar Theresan olen tuntenut melkein yhtä kauan kuin olen asunut Tampereella. Tapasimme useimmiten joko ekumeenisen rukousviikon yhteydessä tai katolisilla kirkkokahveilla messun jälkeen. Hän kuului ignatiaanisen retriitin kouluttajatiimiin ainakin kahtena vuotena. En ole kertaakaan päihittänyt häntä, kun olemme kertoneet hassuja sattumuksia.

Nyt jo eläköitynyt Mikko Peura toimii yhä Tampereen seudulla muun muassa Tuomasmessu-yhteisössä ja hiljaisuuden viljelyssä. Vuonna 2006 hän opiskeli Vatikaanissa kuukauden ajan ignatiaanista hengellistä ohjausta.  

31.10.2023   Teksti: Mikko Peura ja Riikka Pyykkö