Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Tervetuloa Metsäkestilän hiljaisuuden talon retriittiin. Kullakin osallistujalla on käytössään oma yksinkertainen huone, wc- ja suihkutilat ovat yhteiset. Yhteisiä tiloja ovat iso pirtti ja kappeli. Majoitus- ja päärakennus ovat saman pihan avarassa piirissä. Tilamme eivät ole esteettömät. Metsäkestilää ympäröi luonto ja monenlaiset kävelyreitit, joten hyvät kengät kannattaa ottaa mukaan. Ota mukaan myös omat liinavaatteet ja sisätöppöset. Varustaudu mukavantuntuisilla vaatteilla – oloasu ja jotain lämmintä päälle vedettäväksi. Meiltä löytyy retriitin ajalle sopivaa luettavaa.
Olemme kiitollisia menneen kauden retriiteistä ja hiljaisuudesta, joka on saatellut retriittivieraat ja -ohjaajat lepoon, uusiin näköaloihin ja Luojan myötätuntoiseen ja rakastavaan länsäoloon. Ensi vuoden retriittikalenteri ilmestyy tälle sivulle vuoden lopulla.
Lintu- ja talkooretriitti 2.-4.5.2023
Linnunlaulun siivittämä hiljaisuuden retriitti. Päivien aikana tuuletamme Metsäkestilän talot talven pölyistä, pihatöiden lomassa kuuntelemme lintujen liverrystä, opimme tunnistamaan lintuja, teemme retken ja kokoonnumme yhteisiin rukoushetkiin. Hiljaisuudelle on varattu oma aikansa. Ohjaajina Jussi Hankela ja Tytti Jauhiainen. Hinta 70 € omin liinavaattein.
Hiljaisuuden retriitti kolmen yön yli 25.-28.5.
Kaipaatko mahdollisuutta pidempään hiljaisuuteen? Metsäkestilässä siihen on mahdollisuus torstai-illasta sunnuntai-iltapäivään kestävässä hiljaisuuden retriitissä, jota rytmittävät yhteiset rukoushetket ja virikesanat. Ohjaajina Mari ja Mika Leijo. Hinta 220€ omin liinavaattein.
Hiljaisuuden retriitti “Luotujen yhteys” 16.-18.6.
Metsäkestilän hiljaisuudessa voit herkistyä tuntemaan yhteyttä luomakuntaan ja kuulostella, mihin muutokseen luonnon hiljainen huokaus sinua kutsuu. Ohjaajina Sirpa Antikainen ja Riikka Pyykkö. Hinta 150€ omin liinavaattein.
Henkilökohtaisesti ohjattu retriitti 9.-13.8.
Ohjelma rakentuu henkilökohtaisista rukoushetkistä Raamatun tekstin äärellä. Osallistujille on varattu päivittäin keskusteluaikaa ohjaajan kanssa ja joka päivä on myös messu. Ohjaajina Aija Kaartinen ja Laura Tuhkanen-Jukkola. Hinta 300€ omin liinavaattein.
Uniretriitti 1.-3.9.
Uniryhmätyöskentelyä omien unien pohjalta hiljaisuuden kannattelussa perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään. Käytämme M. Ullmanin uniryhmämetodia. Ohjaajina Laura Tuhkanen-Jukkola ja Liisa Erkiö. Hinta 150€ omin liinavaattein.
Hiljaisuuden retriitti “Fransiskuksen jalanjäljissä” 15.-17.9.
Metsäkestilän luonnon rauhassa saat matkakumppaniksi Fransiskus Assisilaisen. Ohjaajina Riitta ja OIavi Heino. Hinta 150€ omin liinavaattein.
Hiljaisuuden retriitti - mahdollisuus yhteiseen metsävaellukseen 29.9.-1.10.
Hiljaisuuden retriitti, jossa on lauantaina mahdollisuus osallistua yhteiselle metsävaellukselle. Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee lähellä Metsäkestilää. Ohjaajina Mari ja Mika Leijo. Hinta 150€ omin liinavaattein.
Hiljaisuuden jooga® -retriitti 6.-8.10.
Hiljaisuuden jooga® yhdistää kehon, mielen ja hengellisen harjoituksen. Siinä liitytään retriittien hiljaisuuden viljelyyn ja mystiikan teologiaan, jossa olennaista on kokemus ja vastaanottavainen sisäinen tila. Ohjaajina Liisa Parviainen ja Mirella Lehtola. Hinta 150€ omin liinavaattein.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä