Metsäkestilä - Tähtien Isän majatalo

Tie mutkittelee ja aaltoilee, huomaamatta vie koko ajan ylemmäs. Olen lähtenyt pakoon arjen kohinaa, toisten odotuksia ja myös niitä vaatimuksia, joita itselleni asetan. Etsin rauhaa ja oikeita mittasuhteita.

Metsäkestilässä voi kuunnella ja katsella hiljaisuutta. Ylellisyyttä on tyhjä tila: avara piha, valoisa metsä, järven vapaa pinta. Minulle ylellisyyttä on myös oma huone. Täällä voi olla sekä itsekseen että toisten kanssa hiljaisuudessa. On mukava olla, kun läsnäoloa eivät häiritse kännykät tai muut älylaitteet.

Kaipaan Jumalan läsnäoloa. Pyydän, että Hän puhuisi minulle. Kappelissa, iltarukouksen pidemmän hiljaisuuden aikana on erityinen tilaisuus kuunnella, mitä Hän haluaa sanoa. Olen suuren Jumalan edessä. Voin pudottaa pois oman ymmärryksen ja pyrkimykset. Se on helpottavaa.

Tässä me olemme, vakavina, mutta hilpeästi hiljaa,
kunnioituksesta kumartaen,
sanomatonta, tutkimatonta
varjellen.

Metsäkestilän vesiä - unia

Metsäkestilän läheisyydessä on kaksi pientä järveä. Pidemmän kävelymatkan päässä on hiljainen hiekkaranta ja lähempänä veneranta. Veneestä olen ihaillut taivaan heijastuksia ja poiminut veteen pudonneita tähtiä – lumpeenkukkia pitkine varsineen, jotka ovat kuin napanuoria. Nautin myös uimisesta. Vesi on ensimmäinen elementtimme, vaikka muistoa siitä on vaikea tavoittaa.

Veden pinta heijastaa valoa, pinnan alle kätkeytyy syvyys. Raamatun kirjoittajat ja monet mystikot kuvaavat Jumalan olevan Elämän Lähde ja Jumalan Hengen kuin veden virtausta. Vesi on myös alitajuntaa ja unta kuvaava elementti. Olen ohjannut Metsäkestilässä uniretriittejä useana vuonna. Niissä pohdimme osallistujien omia unia. Teemme tilaa sille, minkä päivisin helposti sivuutamme. Unet ovat viestejä pinnan alta, omista tunteista ja tarpeista, myös luovuudesta. Unet voivat auttaa ymmärtämään jotain siitä, mitä omassa elämässä on meneillään ja suhtautumaan omaan itseen armollisesti ja totuudellisesti. Uniretriitissä olemme yhteisen ihmisyyden ja elämän salaisuuden äärellä, vaalimme toistemme herkkyttä, sitä mikä on kehkeytymässä. Kanssamme on Puolustaja - Pyhä Henki, ja Vapahtaja, täynnä armoa ja totuutta.

Raamattu kertoo, että unien kautta Jumala on myös johdattanut ihmisiä. Miksei Hän voisi yhä tehdä niin? Yhdessä unia pohtimalla syntyy yhteyttä ja ymmärrystä myös toisia kohtaan. Yksityisin on usein yhteistä.

Soutaessani järvellä tuli mieleeni ajatus: Jumala kirjoittaa meille
rakkauskirjeitä kaiken aikaa. Samalla hetkellä vasen airo katkesi rätisten
ja puolet siitä putosi veteen. Jatkoin yhdellä airolla mutkitellen kohti rantaa.

Avara tila vetää puoleensa – tyhjä tie, vapaa pinta, valoisa ranta. On hyvä välillä katsoa kauas. Hiljaiset rukoushetket Metsäkestilän kappelissa ovat myös katselemista kauas – Hiljaisuus antaa tilaa sen esiin tulemiseen, mistä ei vielä ole tietoa. Jumalalla on meille annettavaa, sellaistakin, mitä emme voi aavistaa. Meidän on vain pysähdyttävä ottamaan vastaan.

”Kaikki hyvät asiat ja täydelliset lahjat tulevat ylhäältä, tähtien Isältä. Hänen luonaan mikään ei muutu, siellä ei ole varjojen leikkiä.” – Jaak.1:17 ( UT2020 )